Suomalainen huoltovarmuus ei vielä tunne kiertotaloutta

Olin muutama viikko sitten Lapin alueellisella maanpuolustuskurssilla, joita aluehallintovirastot järjestävät ympäri maata yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kohottamiseksi. Paikalle kutsutaan julkislaitosten, kuntien, puolustusvoimien ja kolmannen sektorin järjestöjen johtohenkilöitä ja viranhaltijoita verkostoitumaan, jakamaan omaa tietämystään ja oppimaan uutta kokonaisturvallisuuden kentästä. Kokonaisturvallisuus kattaa muun muassa kyberuhkat, luonnon- ja ympäristöonnettomuudet sekä laajan epidemian ja energiansaannin keskeytykset mahdollisen sotatilan lisäksi.

Huoltovarmuuden perustavoite on yhteiskunnan toiminnan turvaaminen vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa. Huoltovarmuuskeskus, jonka tärkein tehtävä on taata Suomen pyörien pyöriminen kriisitilanteissakin vastaa muun muassa polttoaineiden, turpeen ja leipäviljan varmuusvarastoinnista sekä vastaa huoltovarmuusjärjestelyistä ja rahoituksesta. Suomen valtio, ja siis jokainen meistä veronmaksajista, pitää yllä tätä toimintaa. Se on maailman mittakaavassa ainutlaatuista, ja sitä on kehitetty meillä koko sotien jälkeisen ajan.

Kiertotaloudella ja sen perusopeilla on paljon annettavaa kriisitilanteessa, kunhan ihmiset osaavat niitä silloin järkevästi käyttää.

Kiinnitin huomiota erityisesti Huoltovarmuuskeskuksen johtajan luennossa siihen, että hänen esityksessään ei missään vaiheessa tullut esille kiertotalous ja sen antamat mahdollisuudet – kuten  käytännön toimet energian- ja elintarviketuotannon, teollisuuden, logistiikan tai vesi- ja jätehuollon osalta. Varmasti jos Suomi joutuisi niin sanotusti ”koville” syystä tai toisesta, alettaisiin säännöstellä elintarvikkeita, polttoaineita ja lämpöenergianlähteitä yksityisiltä kuluttajilta ja siirtämään niiden käyttöä yhteiskunnan tärkeimmille sektoreille, kuten teollisuuden raaka-aineiksi ja energiaksi. Näin tehtiin viime sodissakin. Samalla pitäisi esimerkiksi vesi- ja jätehuollon toimia edelleen moitteettomasti, jotta normaalin elämän jatkuminen voitaisiin taata kansalaisille ilman hygieniaongelmia ja mahdollisista toimintahäiriöistä seuraavia laajoja epidemioita. Olemmekin nähneet monessa katastrofissa, esimerkiksi maanjäristysalueilla, terveydenhuollon ja peruspalveluiden romahtaneen ensimmäiseksi.

Kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin pitäisi jo tänä päivänä kiinteästi liittyä kiertotalous ja varsinkin silloin, kun on kriisitilanne ja kaikesta alkaa olla puutetta. Miten pärjäämme omillamme, jos on sotatilanne ja rajat ovat sulkeutuneet? Miten korvaamme kriisitilanteessa Euroopan elintarviketuonnin ja Venäjältä energia- ja raaka-ainetuonnin?

Huoltovarmuuden tulevaisuuden skenaariossa 2030 mainitaan muun muassa luonnonresurssien niukkuuteen tai saatavuuden heikentymiseen varautuminen. Energiahuollon perustana mainitaan monipuoliset energialähteet, polttoaineet ja tuotantomuodot. Käytännössä kiertotalouden raaka-aineiden, energian ja veden suljetun kierron toteutuminen ja kiertotalouden materian käyttölogiikka sekä uusiutuvan energian hajautetut järjestelmät ovat ratkaisu tavoitteiden täyttymiseen.

Täysin suljetussa tuotantojärjestelmässä materiaali kiertää 100-prosenttisesti ilman hukkaa, jätettä tai turhaa sivutuotetta. Tähän harvoin päästään, mutta sen tulisi olla tavoite, varsinkin kriisitilanteessa. Kiertotalouden käyttölogiikan mukaisesti materia ensin ”tuunataan” uudeksi tuotteeksi: esimerkiksi ensin tuotetaan vaatteita, sitten uudelleenkäytetään raaka-aineena toisissa vaatteissa ja uusiokäytetään raaka-ainetta auton renkaiden valmistuksessa ja lopuksi poltetaan energiaksi.

Uusiutuvia energianlähteitä meillä on aurinko-, tuuli-, vesi-, turve-, metsä- ja peltobioenergia. Uusiutuvana energianlähteenä meillä on myös biokaasu, jota syntyy, kun biopohjaisia sivu- ja jätevirtoja mädätetään metaaniksi ja sitä kautta lämpö- tai sähköenergiaksi tai liikennepolttoaineeksi. Näiden sopivasta yhdistelmästä syntyy hajautettu, alueellinen, paikallinen ja kuluttajakohtainen energiavarautuminen. Kriisitilanteissa biokaasun tuotannossa voidaan hallitusti hoitaa ruoka- ja vessajätteet sekä jäteveden käsittelyn kiinteät osat. Veden puhdistamiseen kotimaisin raaka-ainein haetaan ratkaisuja muun muassa kaivos- ja kemianteollisuuden sivuvirroista.

Suomi ei varmuusvarastoi valmiita elintarvikkeita, mikä tarkoittaa sitä, että kaupan ja jakelun täytyy toimia myös kriisitilanteessa. Kriisin pitkittyessä tuotepula ja sitä seuraava säännöstely ovat normaalitoimintoja, joihin ihmiset fiksuina varautuvat ennakkoon hamstraamalla kotivaraa omiin varastoihinsa. Tämän päivän kotivaran minimin pitäisi olla 72 tuntia. Kuinkahan monelta ihmiseltä sellainen tänä päivänä löytyy? Puhumattakaan patteriradiosta ja -taskulampuista, jos sähköä ei enää ole.

Elintarvikepulassa myös kiertotalouden periaatteet astuvat voimaan entistä tiukemmin: ruokahävikki on minimoitava ja siihen on monia keinoja, kuten laitosruokaloiden ylijäämäruoan jakopisteet ja ruokajätteen käyttäminen eläinten rehuna. Ruoaksi täysin kelpaamaton aines muuttuu energiaksi biokaasulaitoksessa tai se vähintään kompostoidaan asianmukaisesti. Tällöin se voidaan hyödyntää kasvualustana itse kunkin ryytimaalla ja nostaa pula-ajan elintarvikkeiden omavaraisuutta. Vanhat hyvät keinot palaavat historian hämäristä.

Kiertotaloudella ja sen perusopeilla on paljon annettavaa kriisitilanteessa, kunhan ihmiset osaavat niitä silloin järkevästi käyttää.

Teksti: Maarit Timonen, Tulevaisuuden biotalous, Lapin AMK