Oppimisympäristöt

Lue lisää

 

Kiertotalouden oppimisympäristöt ovat joustavia fyysisiä tai virtuaalisia ympäristöjä, joissa opiskelijat työskentelevät suunnitelmallisesti ja monialaisesti aitojen ja pedagogisesti mielekkäiden, kiertotalouteen keskittyvien toimeksiantojen parissa. Opetuksen suunnittelun ja pedagogisen kehittämisen näkökulmasta oppimisympäristöjen avulla pystytään lisäämään yksittäisen opiskelijan opintopolkuvaihtoehtoja, joilla on suuri opiskelumotivaatiota ja opintojen merkittävyyden tuntua tukeva vaikutus.

Kiertotalouden syvempi integroiminen osaksi ammattikorkeakoulujen toimintaa vaatii yksittäisten kurssien ja menetelmien kehittämisen lisäksi erilaisten kiertotalouden oppimispolkujen rakentamista. Yksi keino tähän on kiertotalouden oppimisympäristöjen systemaattinen kehittäminen. Oppimisympäristö luo laajemman selkeän viitekehyksen kiertotalouden kurssien ja opetusmenetelmien ympärille sekä tukee opiskelijan kehittymistä kiertotalouden asiantuntijaksi. Hankkeessa kartoitettujen oppimisympäristöjen kirjo on erittäin laaja projektitoimistoista laboratorioihin ja virtuaalisiin oppimisalustoihin.

Yksi hankkeen tulos on ollut kiertotalouden oppimisympäristön konseptin kehittäminen. Konsepti tuo näkyville toteutustavasta riippumattomia periaatteita, joita kiertotalouden oppimisympäristöt pitävät sisällään. Konseptia hyödynnetään kiertotalouden opetuksen kehittämisessä entistä kokonaisvaltaisemmin, huomioiden niin materiaalinen, pedagoginen, sosiaalinen kuin yhteiskunnallinenkin ulottuvuus.

Kiertotalouden oppimisympäristön neljä ulottuvuutta

KiertotalousAMK:ssa mukana olevat oppimisympäristöt

Arcada, Helsinki

Production & Chemistry & 3D Printing Labs 
Erityisesti polymeerimateriaalien prosessointi ja työstö, kokeelliset materiaalitekniset tutkimusmenetelmät, 3D-mallinnus

Centria, Kokkola

Kemian koetehdas Chemplant
Kemian koetehdas, jossa kaksi pilottimittakaavan reaktoria ja laboratorioympäristö.

Hämeen AMK

Biotalouden insinööritoimistot ja IoT-labra
Tieto- ja viestintätekniikan yhdistäminen bio- ja kiertotalouteen

Jyväskylän AMK

Uusiutuvan energian oppimisympäristö
Kattilatestausympäristö, aurinkoenergiajärjestelmät, polttoaine- ja vesianalytiikkalaboratoriot, lämpölaitos

Kajaanin AMK
 

Tuotantotalouden laboratorio
Mineraalitekniikan analyysilaboratorio- ja protopajaympäristö, myös virtuaalitodellisuuspaja

Karelia, Joensuu

Sirkkalan Energiapuisto
Puuta energianlähteenä käyttävät lämmitys- ja CHP-ratkaisut, auringosta energiaa tuottavat laitteet, energian varastointiratkaisut

Lahden AMK

Kiertotalous OY
Kiertotalouden esittämiseen, mallintamiseen ja tutkimiseen liittyvät ohjelmistot, pajat ja laboratoriot

Lapin AMK

Virtuaalinen hakekontti
VR-tekniikalla toteutettu virtuaalinen hakekontti

Metropolia, Vantaa

Puhtaat ja kestävät ratkaisut -innovaatiokeskittymä
YK:n kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030:ssa asetettujen kestävyystavoitteiden toteuttaminen

Oulun AMK

Kiertotalouden ympäristölaboratoriot
Analyysit, kokeilut ja demonstraatiot sivuvirtojen hyötykäytön edistämiseksi

Savonia, Kuopio ja Varkaus

RYLE-oppimispolku
Kiertotalouden oppimispolku restonomi-, ympäristötekniikan insinööri-, agrologi- ja energiatekniikan insinööriopiskelijoille

Seinäjoen AMK

Kiertotaloustallimalli
Kiertotalous painoalana mukaan opintoihin jokaisella kurssilla

Turun AMK

Kiertotalous 2.0
Kiertotalouden liiketoimintamallien kehittäminen

Turun AMK

Labriikki
Fyysisenä ympäristönä kemian, biotekniikan, mikrobiologian, materiaali- ja elintarviketekniikan laboratoriot, joiden rinnalle kehitetään virtuaalilaboratorio

Vaasan AMK

Kiertotalous-tapahtumaviikko
Kiertotalouden popularisointi opiskelijajohtoisella tapahtumaviikolla

Julkaisuja oppimisympäristöistä: